APLIVI turvaa kotisi sydämen

APLIVI turvaa kotisi sydämen

APLIVI

Tällä hetkellä merkittävä osa suomalaisista keittiöistä on rakennettu siten, että allaskaappia tai siellä sijaitsevia läpivientejä ei ole tiivistetty ollenkaan tai tiivistys on puutteellinen. Kotien allaskaapeista löytyy suuri määrä epämääräisiä, epäsiistejä ja vuototurvallisuuden kannalta vaarallisia läpivientejä.

Kotitalouksien kohtaamat vesivahingot ovat merkittävä yhteiskunnallinen ja taloudellinen ongelma, jonka ratkaisemiseksi tarvitaan pitkäjänteistä kehitystyötä ja uudenlaisia innovaatioita. ME APLIVIssa olemme tarttuneet haasteeseen kotitalouksia uhkaavien piilovesivahinkojen torjumiseksi. Haluamme tarjota asiakkaillemme tuotteita, joiden avulla piilovesivahinkojen riskiä ja niistä syntyviä haittoja voidaan vähentää yksinkertaisilla ja toimivilla tavoilla.


Onko allaskaappisi tiivistetty rakennusmääräysten mukaisesti?

Suomen rakennusmääräykset edellyttävät, että mahdolliseen vesivahinkoon ja sen nopeaan havaitsemiseen (esim. putkivuoto) tulee varautua niin, että rakenteilla ohjataan vuoto näkyville ja estetään sen huomaamaton ja haitallinen tunkeutuminen rakenteisiin. Rakennusmääräykset myös edellyttävät, että vesi- ja viemäriputket kiinnitetään (kannakoidaan) asianmukaisesti.

Tutustu innovatiivisiin tuotteisiimme, jotka toimivat piilovuotosuojana:

APLIVI 100 APK tulo- ja poistoletkujen sekä käyttövesiputkien läpivienti

APLIVI 50 ja 75 Viemäri-läpiviennit allaskaappeihin

info heading

info content


APLIVI suomalainentyo